Katsojalle
MARJA-LIISA RINNEKANGAS - grafiikkaa
SAIJA KUKI - runoja
Aura Kirjasto 3. - 28. 7. 2006
Avoinna: ma - to klo 10 -19, pe klo 10 -17
Tiedustelut: Marja-Liisa Rinnekangas, puh. 040 - 501 8879
m-l (at )marja-liisarinnekangas.com saija.kuki (at) luukku.com
Katsojalle
Näyttelymme on ystävysten yhteisnäyttely.
Saija Kukin runot esiintyivät Auran kirjaston nettisivuilla vuosien ajan. Runoja Saija on kirjoittanut vuodesta 1994. Nyt ne ovat ensimmäistä kertaa kehystettynä näyttelyssä.
Saija Kukin runot syntyvät puhtaassti ajatuksen virrassa. Usein inspiraation pohjana on jokin tapahtuma, musiikki tai ympäristön tapahtumat. Saijan runot eivät ole hänen oman elämänsä tilitystä. Runojen aiheet eivät ole sidottuna aikaan tai paikkaan. Koskaan runoissa ei ole ollut perinteistä loppusointua. Jokainen voi tulkita Saija Kukin runoja oman näkemyksensä mukaan.
Saija Kuki on syntynyt vuonna 1978 Lappeenrannassa, mutta asuu nykyisin Vantaalla.
Vuonna 2002 Nuoren Voiman Liitto ry:n kurssilla Saija Kuki opiskeli lyriikkaa ja proosaa. Siitä lähtien hän on ollut Nuoren Voiman Liitto ry:n jäsen.
Marja-Liisa Rinnekankaan grafiikka on aiemminkin esittäytynyt Auran kirjastossa. Silloin näyttelytilana oli vanha kirjastorakennus. Nyt uudet tilat mahdollistavat yhtenäisen näyttelykokonaisuuden.
Rinnekankaan työt ovat niin käsintehdylle kuin teollisellekin paperille. Joukossa on niin monotypioita ja kuin polymeeri gravyyreitakin. Tässä vaiheessa tarkka määrä ja tekniikat ovat vielä arviopohjalla. Kirjaston ikkunaan tulee tilateos "Kanaverkossaan".
Marja-Liisa Rinnekangas on syntynyt vuonna 1951 Oulussa, mutta asuu nykyisin Kirkkonummella.
Kuvataiteilijana Marja-Liisa Rinnekangas on tehnyt näyttelyitä yli 20 vuotta. Tekniikat ovat olleet moninaiset, mutta grafiikka on aina ollut vahvasti esillä.
Viihtyisiä hetkiä näyttelyssämme!
t. Saija Kuki ja Marja-Liisa Rinnekangas
Profiili