Holy Cow SIRPA KURPPA valokuvia MARJA-LIISA RINNEKANGAS  maalauksia 27. 6. - 31. 7. 2007 Elonkierto - Jokioinen        http:/vuodenvaihteessa2007-08/www.mtt.fi/elonkierto/tervetuloa.html  http:/vuodenvaihteessa2007-08/www.mtt.fi/elonkierto/yhteystiedot.html avoinna arkisin 13 - 20.30 lauantaisin 13 - 16 sunnuntaisin 13 - 20 ARTIKKELI TURUN SANOMISTA: Julkaistu 2.7.2007 2:31:34    TS/Eeva  Suojanen Tutkija Sirpa Kurppa kuvasi pyhän lehmän ja kuvataiteilija Marja-Liisa Rinnekangas maalasi unelmoivan. Lehmän silmin ja lehmä silmissä Eeva Suojanen Elonkierron näytepuistossa voi tänä kesänä tutustua monimuotoiseen lehmään.Tutkija Sirpa Kurppa on tutkijan tarkalla silmällä valokuvannut intialaisia ja uusseelantilaisia nautoja. Kuvataiteilija Marja-Liisa Rinnekangas taas katsoo maalauksissaan maailmaa lehmän silmin ja etsii lehmän persoonallisuutta ja unelmia. - Lehmä on suuri eläin ja persoona, joka koostuu monesta kauniista, taiteellisesta yksityiskohdasta. Ehkä kuvissani olen ottanut hieman kanpunkilaisromantiikonkin näkemystä, mutta jokainen meistä katsoo lehmää omien "silmälasiensa" läpi, ja peilaa itseään, Rinnekangas pohtii. Lehmä on monimuotoinen: ruokaturva, vetojuhta, lannantuottaja, lemmikki, kansanparantajan apulainen tai pyhä, innoittava ja visuaalinen. - Intiassa lehmä on kulttuurisesti tärkeä ja todella pyhä; iikenteessäkin sitä kunnioitetaan enemmän kuin ihmisiä eikä sen lihaa syödä. Professori Sirpa Kurppa on Intian ja Uuden Seelannin matkoillaan kuvannut lehmiä omissa ympäristöissään. Kiinnostavissa kuvasarjoissa näkyy ero: Uuden Seelannin vihreillä niityillä laiduntava lehmä on maailmankaupan tärkeä tekijä, uusseelantilaisten Nokia. Huomattava osa maan vientituloista tulee lehmänmaitotuotteista. Kurppaa tutkijana kiinnostaisi kuvata myös siperialainen Jakutian lehmä, jolla on erikoinen geneettinen perimä. Lehmän alkuperäisrodut ja genetiikka ovat tänä vuonna olleet Suomessakin tavallista enemmän esillä. Kyyttöjen tulevaisuus tuli Sukevan vankilatilan lopettamisen myötä uhanalaiseksi. Kurpan ja Rinnekankaan lehmäkuvat ovat esillä Elonkierron suulissa. Suulin ulkopuolella lehmikarjaa voi nähdä ihan livenäkin. Tyttöjen joukossa on myös muutama kyyttö. "Holy Cow" 27.6.-31.7.2007 Elonkierto, Jokioinen. Julkaistu 2.7.2007 2:31:34 TAUSTAA NÄYTTELYLLE: 27.6.-31.7.2007 Elonkierto, Jokioinen Ihmisten ja eläinten yhteiselolla on yhtä pitkä historia kuin ihmislajilla itsellään. Elintilaa vallatessaan ihminen on vuoroin ollut saalis ja saalistaja. Nauta kesytettiin neoliittisella ajalla eli noin 8 000 - 10 000 vuotta sitten. Intian kyttyräselkäiset ja Euroopan kyttyrättömät naudat polveutuvat esinaudoista, joiden populaatiot erkanivat toisistaan satojatuhansia vuosia sitten. Kyttyrättömät eurooppalaiset nautakarjarodut ovat saaneet alkunsa 1600-luvulla sukupuuttoon kuolleesta alkuhärästä, jonka säkäkorkeus oli lähes kaksi metriä. Vanhimmat historialliset löydöt naudoista Suomessa ovat Ahvenanmaalta ja Vantaalta ajalta 2400 eKr. Aluksi naudan tärkein jalostettava ominaisuus oli vetokyky. Kuohitsemalla vetojuhtana toimivan sonnin ihminen yritti rauhoittaa eläimen luonnetta paremmin tarkoituksiinsa sopivaksi ja samoin koko kotieläinten historian ajan ihminen on yrittänyt parantaa eläimiä ja muuttaa niiden ominaisuuksia. Toiminta kotieläinten jalostamisessa oli kuitenkin pitkään sattumanvaraista ja tärkeintä oli, että karja lisääntyi. Merkittävimmät, kotieläimiä muokkaavat ja jalostavat tekijät olivat luonnollinen ja kulttuurinen valinta, sillä kaikkein tärkeintä karuissa olosuhteissa oli pysyä hengissä. Aikaisemmin kotieläimillä oli keskeinen asema hoitajiensa, kasvattajiensa ja omistajiensa elämässä, ei vain ravinnontuottajana vaan muillakin elämän alueilla. Lehmä on ollut vetojuhta, lannantuottaja, kansanparantajan apulainen ja sillä on ollut merkityksensä omistajansa varallisuuden ja sosiaalisen aseman määrittämisessä. Omavaraisessa taloudessa kotieläimet kuuluivat talonväkeen ja ansaitsivat leipänsä tekemällä työtä. Ihmiset asuivat samoissa rakennuksissa kotieläintensä kanssa, saivat niiltä ruokaa, vaatteita ja lantaa viljapellon ravinteiksi. Teurastettaessa eläimen ruhon kaikki osat hyödynnettiin. (Naudan historiaa koskeva teksti on lainattu tutkimusassistentti Taina Liljan 12.12.2006 julkaisukäsikirjoitusta, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, "Suomalaisten maatiaislehmien vaiheista omavaraisesta taloudesta 2000-luvulle eli kuinka tuiki tavallisesta karjasta tuli suojeltava harvinaisuus?") Nykyään lehmän rooli on myös hyvin moninainen. Se on huipputeknistyneen suurtuotannon automaattien keskellä elävä erikoistunut maidontuottaja, laidunten talvisiinkin olosuhteisiin sopeutunut erikoistunut lihantuotannon emolehmä, pienten perheviljelmien ruokaturva: maidon ja lihan tuottaja, joka elelee riimussa perheensä asumuksen nurkalla tai hakee ruokansa pitkin kylän raittia, erityisympäristöstä nauttiva luomulehmä tai jopa elämäntapa-asumismuodon lemmikki, joskus vieläkin vetoeläinten tuottaja tai vapaasti, keskellä ihmisyhteisöjä  elävä pyhä eläin. (20.6.2007 Sirpa Kurppa) Visuaalisena ja taidekohteena lehmä on usein toistuva esim. lasten kirjallisuudessä, mainonnassa ja kuvataiteessa. On jopa taiteilijoita, joiden tuotannossa merkittävä osuus on lehmällä, kuten esim. Miina Äkkijyrkkä. Kiinnostus lehmää kohtaan on kasvamassa. Siitä esimerkkinä oheinen lainaus artikkelista: Kemiön naistaiteilijat valtasivat Vretan vanhan meijerin työskentelytiloiksi Lehmä on syy ja mahdollisuus. Lehmät kokevat arvonnousun La navetassa. Kemiönsaarelaisten taiteilijoiden muodostama työryhmä ei ole ottanut nimekseen La navettaa suotta, vaikka sana tarkoittaa italian määräisellä artikkelilla varustettuna myös avaruussukkulaa. Viiden graafikon, kuvataiteilijan, muotoilijan ja taidekäsityöläisen yhteisö pitää majaansa Vretan vanhassa meijerissä ja tekee kuvia paitsi lehmistä, myös (muista) naisista ja naissukupolvien ketjuista. Lehmät esiintyvät työtiloissa paitsi maalauksina, myös julisteissa. Vuodesta 2006 toimineen ryhmän lehmäinnostuksen sytytti alun perin kuvataideopettajana toimiva Petra Hyvärinen, jonka lopputyö Taideteollisessa korkeakoulussa käsitteli lehmiä osana suomalaista kulttuurimaisemaa. Viime aikoina Hyvärinen on edennyt voin ja juustojen maalaamiseen, mutta kaiken alku ja juuri on lehmä. - Lehmä on ollut syy ja mahdollisuus, Hyvärinen sanoo ja tarkentaa: - Ne ovat mahdollistaneet sen, että suomalaiset ovat voineet jäädä asumaan paikoilleen. Muutoin olisimme varmaan vieläkin paimentolaisia. (Lainaus Turun Sanomista  2.5.2007/Päivi Ojanperä ) Lehmä on toiminut kulttuurin saralla niin kirjallisuuden kuin tanssitaiteenkin ja musiikin puolen innoittajana. Esimerkiksi: Johanna Jokipaltio (toim.): Ei auta sano nauta Koskettavia ja riemukkaita tarinoita lehmästä. Emäntien ja isäntien elämänmakuiset kertomukset vievät lukijan navettaan ja laitumelle herättäen kaikki aistit ja virkistäen muistot. Kirjassa esiintyvät vanha turjake Liinapää, muutosagentti Leikuna, kesän lehmä Hertta ja monet muut kaiholla muistellut suuret lehmäpersoonat. Lehmän asema moninaisena taiteilijan inspiroijana ja myös taidekäsityöläisen raaka-aineen tuottajana on huomattava. Nautaeläin on monimotoinen, rotuinen ja varioiva kuvauskohde. Tässä näyttelyssä on Sirpa Kurpan valokuvia maailmalta eri naudoista ja niiden kulloisessakin luonnollisessa elinympäristössään. Näistä kuvista välittyy myös  tieto siitä, kuinka lehmä on sopeutumis- ja selviytymiskykyinen eläin. Maalauksissa olen pyrkinyt kilpistämään kuvallisen ilmaisun ja kohteen vuorovaikutusta. Lehmä on suuri eläin ja persoona, mikä koostuu monesta kauniista, taiteellisesta yksityiskohdasta. Ehkä kuvissani olen ottanut hieman kaupunkilaisromantiikonkinnäkemystä, mutta jokainen meistä katsoo lehmää omien "silmälasiensa" läpi. Marja-Liisa Rinnekangas